tiistai 30. joulukuuta 2014

Tyttövauva saapui

Heh, edellisessä postauksessa kirjoitin että saa nähdä syntyykö vauva vielä tänä vuonna vai vasta ensi vuonna. No eihän tuosta postauksen kirjoittamisesta menny kuin reilu tunti, niin lapsivettä hulahti, kun olin jo mennyt petiin. Esikoisen kohdalla vesien menosta alkoi parin tunnin sisään säännölliset supistukset jotka ei ollu kivuliaita vaan lieviä menkkakipumaisia tuntemuksia. Sairaalaankin mentiin vaikkei ollut tukalaa ollakaan vielä (no käyrillä vähän) ja siellä nippa nappa 4 cm auki. Tilanteita on kuitenkin monenlaisia. Tällä kertaa ei alkanu säännölliset supistukset vesien menosta, vaan muutaman tunnin kuluessa alkoi tulla epäsäännöllisiä kipeitä supistuksia. Jotka kaikenlisäks tuntui erilaisilta kuin esikoisen aikana. Nyt oli menkkakipujen sijaan ennemminkin sellasta "puristavaa" tunnetta. Olin herännyt joulupäivän aamuna klo 10 ja vedet meni tapanin päivän aamuna klo 3.30. En ollut ehtinyt nukkua, meillä kun ollaan oltu iltavirkkuja ja äiti oli tullu käymään ja laittelin hälle petiä, kävin suihkussa ym. Yritin nukkua ja saatoinkin jossain vaiheessa jossain unen ja valveen rajamailla käydä, mutta havahduin aina kipuihin. Oli hankalaa olla. Jossain vaiheessa mietin jo että pitääkö jo mennä sairaalaan. Koska esikoisen aikaan ei ollut edes kivuliasta ja silti synnytys oli jo käynnissä. Ja tällä kertaa oli kivuliasta. No sairaalaan lähdettin sitte puol kahden aikaan iltapäivällä ja kotona ehdin ennen sitä keitellä neidille aamupuuron, pestä pyykkiä, katsoa telkkaria ja sietää supistuksia. 12 tunnin päästä vesien menosta olis pitäny lähteä näytille joka tapauksessa.

Sairaalalle kun päästiin niin käyrille, selvis että 3-4 cm auki. Päästiin sitte synnytyssaliin ja kätilö ehdotti että meen suihkuun seisomaan niin jos ne supistukset siitä sitte tihenis. Lämmin suihku teki kyllä hyvää, kun tuntui että se ei enää auta niin sain oxanestin ja myöhemmin epiduraalin. Epiduraali oli taivas. Käyrillä kahden aikaan tilanne oli tosiaan 3-4 cm, ja samoin puol neljän aikaan synnytyssalissa. Puol kuuden aikaan olin 5 cm auki ja ajattelin että tässä saattaa mennä vaikka kuinka kauan. Noilla tienoilla lapsivettä tuli reilusti lisää. Yllätys oli positiivinen kun puol kasilta oli täysin auki ja sanottiin että voin ponnistaa jos siltä tuntuu. Ponnistusvaihetta olin pelännyt ja sain sen pudendaalin minkä olin toivonutkin. Lapsi syntyi klo 20:52 mitoin 3746 g ja 51 cm, tunnin kestäneen ponnistusvaiheen jälkeen. Ponnistusvaihe oli tällä kertaa helpompi ja koko synnytys parempi kokemus ylipäätään, vaikka avautumisvaihe olikin nyt hankalampi. Mutta ei se haittaa, koska pelkäämäni kauhea kipu ponnistusvaiheen lopulla ei onneksi käynyt toteen.

Arki on lähtenyt kotona hyvin käyntiin ja esikoinen on ottanut pikkusiskon loistavasti vastaan.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joululahjoja itselleni

Ostin jokin aikaa sitten saamallani joululahjarahalla itselleni muutaman jutun. Marimekosta löysin punaisen unikko-peltipurkin, joka käy hyvin keittiöön kun marimekkoa on jo ennestäänkin :) Saman kuosin mukikin kävi mielessä, mutta totesin että tällaselle purkille saattas olla enemmän käyttöä, meillä kun aika paljo mukeja jo onkin. En edes tienny että näitä peltipurkkeja vielä uutena saa, en ollut nähnyt missään, tosin en ollu käyny tuolla myymälässäkään ihan lähiaikoina. Joskus oon kirppiksellä nähny tai huuto.netissä, mutta naarmut tai postikulut on vieny osteluintoa. Tosin puna-valkoisena tää olis ollu vielä sopivampi ku puna-hopeisena, mut tuol liikkees ei sen väristä näkyny, mut kiva tääkin.


Ostin myös viininpunaiset sukkahousut seppälästä. Sisältää puuvillaa ja villaakin, eli voi pitää myös pienillä pakkasilla, jos ei ulkona juurikaan tarvitse olla. Ajattelin että näillä saan kivasti vaihtelua kun aika paljon tulee mustaa käytettyä.


Lisäksi ostin lidlistä monitoimimuotoilijan edulliseen hintaan, alle parilla kympillä. Tässä on monenlaista eri vaihtoehtoa mutta oon kokeillu vasta yhdenlaisia kiharoita tehdä. Mullahan on luonnonkiharatkin, mutta tietysti näillä saa vähän erilaista aikaan.


Aattona kun herättiin ja neiti oli syöny ja olin vähän laittautunu, niin lähdettiin miehen vanhempien luo. Siellä syötiin puuroa, käytiin joulusaunassa ja illalla sitte jouluruokia. Vein lahjaksi suklaa-kauralastuja. Myös miehen sisko oli miehensä kanssa käymässä ja miehen isovanhemmat. Illalla alkoi väsyttää tosi aikaisin, vaikka olin aamulla nukkunu about yhteentoista. Mentiin sitte ajoissa nukkumaan. Joulupäivänä miehellä olikin töitä, joten vietin päivää appivanhempien ja neidin kanssa. Illalla tultiin kotiin.

Neiti sai lahjaksi leikkipianon, lajitteluämpärin, kirjan, neuletakin, mekon, paitoja, sukat.. Kivoja lahjoja! :)

Hyvää joulua kaikille, vähän myöhässä :)

Viikkoja on nyt tapaninpäivänä 39+6, eli huomenna laskettu aika. Jännää nähdä syntyykö vauva vielä tänä vuonna vai ens vuonna.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Vähemmän kiirettä pitävä masukas ja muita kuulumisia

Pienen hiljaiselon jälkeen hei taas. Eli yhdessä koossa ollaan kuten otsikostakin ilmi käy. Esikoinen syntyi 37+6 ja nyt on viikkoja 39+1. Olin ajatellut että vauva olis saattanu syntyä taas pari viikkoa etukäteen. Mutta tässä sitä ollaan ja ilmeisesti joulunakin yhdessä koossa, vaikka ajatus joulusta uudella perhekokoonpanolla niin kiva oliskin. Ei sillä että syntymän ajankohta mikään tärkein olis, pääasia että vauva syntyis elävänä ja saadaan meille uus pieni perheenjäsen <3

Ohjelmaa on ollu aika reilun puoleisesti välillä. Marraskuun lopulla mun paras kaveri oli meillä, katsottiin leffaa, herkuteltiin ja käytiin kaupoilla. Kävin myös viimein uskovien kasteella ja liityin seurakuntaan. Myöhemmin tolla viikolla meillä kävi kylässä kaveri poikansa kanssa ja anoppi. Joulukuun ekalla viikolla oli maanantaina useampikin vieras, aamusella kävi meidän kaveri kylässä ja iltapäivällä tuli kaveriperhe jossa on meidän neitiä päivää nuoremmat kaksospojat. Mies teki ruuaks kana-pekoni-nuudelikeittoa, oli tulista mutta hyvää. Seuraavana päivänä tuosta kävin kestovärjäyttämässä kulmat pitkästä aikaa ja kaupassa itsekseni. Illalla vietiin neiti yökylään isovanhemmille ja herkuteltiin kotona miehen kanssa. Tuli myös tutustuttua hyvään alkoholittomaan kuohariin :) Bella ella zero. Keskiviikkona kävin jouluostoksilla kaverin kanssa keskustassa. Torstaina mulla oli neuvola ja perjantaina aamulla hammaslääkäri. Perjantaina illalla oli pikkujoulut ja sieltä lähtiessä haettiin äitini ja tätini asemalta kun tulivat viikonlopuksi kylään. Lauantaina katsottiin linnanjuhlia, juotiin glögiä, syötiin luumukanelikakkua ja kanasalaattia. Sunnuntaina vein heidät asemalle ja käytiin vähän kaupungillakin siinä. Sen viikon jälkeisenä maanantaina mulla oli taas hammaslääkäri, oon tosi huojentunu että selvisin noista hammaslääkärikäynneistä kun niitä jännitin. Mutta löysin hyvän hammaslääkärin, joka otti mun pelon huomioon. Ihan loistavaa :) Myös viime viikonloppuna oli pikkujoulut, alunperin en tietenkään ollu varma että pääsenkö sinne vai ehtiikö vauva syntyä ennen sitä.

Siinä nyt nää tein-sitä-tätä-ja-tota aiheet :D

Tän raskauden aikana on ollu mun mielestä enemmän vihlomisia alapäässä ja navassa kuin mitä aiemmassa odotuksessa. Ne osaa olla välillä aika ikäviä. Myös muunlaisia kipuja on ollu. Närästys on vähentynyt ja neuvolassa terkka sanoi mahan olevan alhaalla, eli siinäpä tuo syy. Synnytystä oon pelänny yllättävän vähän ottaen huomioon miten kauhea se ponnistusvaiheen loppu viime kerralla oli.

Tässä jokunen kuva viime ajoilta. Ylimmässä näkyy mekko jonka tein meidän neidille tällä viikolla, oon aika ylpeä itsestäni kun onnistui hyvin ottaen huomioon että en oo ennen hälle yläosia tehnyt :) Alemmassa kuvassa näkyy nyt se mun tänä vuonna lyhentämä äitiystakki, kolmannessa kuvassa väkertämäni joulukortit, (ihanaa tuo askartelu :)), ja alimmassa kuvassa massu 39+0.

Mutta joo, mäpä alan mennä tästä hammaspesun kautta nukkumaan :)




ylimpänä oikealla olevassa myös käpykuva (samanlainen kuin alemmassa kortissa), tullu joku pieni häikkä tähän kuvaan.